Referenssi

Brella.io

Brella.io verkkosivusto­uudistus – tuote kaiken keskiössä

Mitä teimme

Web design, tekninen toteutus

Alusta

HubSpot CMS

Asiakkaasta

Keväällä 2020 kiihtyneen koronapandemian seurauksena ihmisten fyysinen kokoontuminen loppui kuin veitsellä leikaten. Tapahtuma-areenoiden sulkiessa oviaan ammattilaisten verkostoituminen muuttui virtuaaliseksi.

Tämä kiihdytti yleisötapahtumien verkostoitumissovellus Brellan kehittymistä täydeksi hybriditapahtuma-alustaksi, jonka avulla paikan päällä kokoontuminen ja virtuaalinen sulautuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Nyt elämän hiljalleen normalisoituessa hybridiaika on tullut jäädäkseen.

Brellan onnistunut pivot sekä virtuaalisen että fyysisen verkostoitumisen mahdollistajana ei jäänyt markkinoilta eikä sijoittajilta huomaamatta. Kesäkuussa 2021 Brella varmisti 10 miljoonan euron rahoituksen, jolla kiihdytetään yrityksen kasvua koronan jälkeisessä elpymisessä. Ei hassumpi suoritus vuonna 2016 perustetulle MEOM-startupille.

Projektista

Tuotteen evoluution sekä seuraavalle tasolle loikkaavan liiketoiminnan kasvun myötä myös Brellan verkkosivustoa oli aika uudistaa. Palvelun paketointi oli päivitettävä vastaamaan hybridiajan ihanneasiakkaiden tarpeita. Samalla sivuston julkaisualustana toimivan HubSpotin sisällönhallintajärjestelmää tuli muokata monipuolisemmaksi ja joustavammaksi.

Kolmantena tavoitteena oli virkistää sivuston visuaalisuutta, säilyttäen kuitenkin Brellan tunnusomainen ilme, jossa keskeisiä elementtejä ovat leikkisyys, rentous ja ihmisläheisyys, käytännössä kaikki mikä on korporaatiomeiningin vastakohtaa.

Kilpailija-analyysi

Kilpailutilanteen kartoitus

Kilpailutilanteen kartoitus on työtä, joka ei ole koskaan valmista, mutta tilannekuvan muodostaminen on ehdottoman hyödyllistä suunnitelmallisessa sivustototeutuksessa.

Kirkastimme yhdessä Brellan kanssa heidän liiketoimintansa vahvuuksia suhteessa kilpailijoihin ja ideaaliasiakasprofiileihin. Samalla synkronoitiin tuotekehitystä markkinoinnin kanssa, eli miten ja mitä painottaen haluamme uudistuvasta tuotteesta viestiä.

Kilpailutekijöiden markkinointistrateginen kartoitus antoi vankan pohjan verkkosivuston rakenteen suunnittelulle. Priorisoinnin pohjalta meillä oli perusteltu näkemys, että kenelle sivuston sisältö suunnataan, millä viestikärjillä ratkaisuja esitellään ja miten sivuston rakenne olisi mahdollisimman selkeä ja käyttäjiä parhaiten palveleva.

Johtotähtenä olivat ideaaliasiakkaiden, eli tapahtumajärjestäjien tarpeet, oli kyse virtuaalisesta konferenssista tai kymmenien tuhansien kävijöiden messuhallista – tai näiden hybridistä.

Rakenne

Sivuston rakenteen suunnittelu

Loppuasiakkaan tarpeiden ja niihin tarjottujen ratkaisujen priorisoinnin myötä meillä oli selvä marssijärjestys tärkeimpien sisältöjen osalta. Sivuston konseptin suunnittelussa isoin kysymys tiivistyi palvelun esittelyn rakenteeseen.

Brellan edellinen sivusto oli kasvanut verkostoitumissovelluksen ominaisuuksien ympärille, johon uusi hybriditapahtuma-alustan sisältöä oli pultattu jälkikäteen. Köynnöksen tavoin rönsyävää, kasvavan liiketoiminnan sisältöä alkoi olla hankala selata ja ylläpitää.

Nyt lähdimme jäsentämään sisältöä tapahtumajärjestäjille tärkeän tapahtumatyypin mukaan, eli verkostoidutaanko virtuaalisesti, paikan päällä vai sekä että. Säilytimme rinnalla tuotteen esittelyn sen keskeisimpien ominaisuuksien kautta, tärkeimpänä verkostoituminen eli matchmaking, jossa Brellan AI-avusteinen algoritmi on vertaansa vailla.

“Design on iso osa brändi-identiteettiämme ja olemme siitä kovin ylpeitä. MEOMin mukana olo alusta asti suunnittelussa oli keskeistä siinä, että verkkosivustosta tuli sellainen kuin se tänä päivänä on.”

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella

Design

Sivuston design

Visuaalisen suunnittelun lähtökohtana oli yhdistää teknologia ja ihmisläheisyys tavalla, joka tuo itse tuotteen esiin. Palettia ei vedetty uusiksi, vaan virkistettiin Brellan tuttua ilmettä.

Sivustolla haluttiin nostaa etualalle Brellan käyttäjät, eli ihmiset ja heille sovelluksen tarjoamat verkostoitumisen mahdollisuudet. Tämä korostaa samalla Brellan tärkeintä ominaisuutta, eli matchmakingia, jolla juuri oikeat ihmiset saadaan keskustelemaan keskenään parhaalla tavalla.

“Tuotteemme esittelyssä ja ilmeen tuomisessa vuoteen 2021 MEOM todella osui napakymppiin. Brellan design on ollut aina muita edellä ja kilpailijoista erottuvaa. Onnistuitte säilyttämään tuon saman huomiota herättävän tyylin. Toteutus on puhdas ja brändin mukainen – ja myös professionaalimpi.”

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella

Sisältö

Sisältöä tekstin, kuvien ja animaation keinoin

Hyvän sisällön jalostaminen erinomaiseksi vaatii aikaa ja useamman silmäparin. Brellan markkinointitiimillä on kykyä tuottaa valmista, brändin äänensävyn mukaista tekstiä, jolloin sisällöntuotannon sparrauksesta on paras apu työn alkuun saattamisessa sekä copyjen viimeistelyssä.

Tarjosimme Brellan tiimille sisällöntyöstön mallin sekä parhaita käytäntöjä, joilla tekstiä voidaan koostaa ja editoida joustavasti. Copyjen viimeistelyssä kiinnitimme huomiota viestikärkiin ja argumentointiin, tekstipituuksiin ja web-sopivuuteen sekä käyttäjäpolkujen rakentumiseen.

Keskeinen osa tätä sisällön työstöä oli kuvitusten suunnittelu ja liittäminen tekstin kaveriksi siten, että ne aidosti tukisivat viestintää. Usein verkkosivuston kuvastoa ajatellaan vain värityksenä tai wow-efektin tarjoajana, mutta tässä sivuutetaan jotain hyvin tärkeää: palvelun arvon esittely kaikkein tehokkaimmalla ja intuitiivisimmalla tavalla.

Brellan tapauksessa kuvitusten, interaktioiden ja animaatioiden tuli havainnollistaa sovelluksen toimintaa sekä sen avulla tapahtuvaa verkostoitumista eri tyyppisissä tapahtumissa.

Sovellusnäkymät tuli toteuttaa kuvitteellisina, jotta ne korostaisivat palvelun toimintalogiikkaa, eivät jonkin tietyn julkaisuversion käyttöliittymää, joka olisi pian vanhentunut ripeässä tuotekehityksen tahdissa.

“MEOMin sparraus todella nosti viestinnän sille seuraavalle tasolle. Se oli suureksi avuksi sekä teksti- että kuvasisällön kohentamisessa. Ne eivät olisi sitä mitä nyt ovat ilman panostanne.” 

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella

“Tuote tuli esitellä ainutlaatuisella ja kiinnostavalla tavalla, mutta mukaan piti saada myös avainsanoja ominaisuuksien osalta, jotta lähettäisimme tapahtumajärjestäjille oikeaa viestiä. Minulla oli tämän suhteen paljon ideoita, jotka designer osasi tehdä todeksi”.

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella

Sisällönhallinta

Entistä monipuolisempi sivusto, jota on helppo päivittää

Markkinoinnin vinkkelistä ylivoimaisesti tärkein tavoite oli ottaa käyttöön HubSpotin uusi sisällönhallintajärjestelmä (CMS), joka mahdollistaisi sisällön helpon tuonnin editoriin sekä monipuolisen muokattavuuden. 

Brellan aiemmassa HubSpot-CMS:ssä sivu-moduulit, eli erilaiset sisällön esittämisen palikat oli kovakoodattu. Toisin sanoen, jos sisältöä halusi esittää uudella tavalla, vaati se moduulin muokkaamista devaajan toimesta. Uuden CMS:n myötä sisällön ylläpitäjä voi tehdä nyt nämä päätökset. 

Markkinoinnin tarpeisiin tämä mahdollistaa huomattavasti nopeamman sisällön ja asetteluiden testauksen ja muokkauksen. Ylläpitäjä voi lennosta hyödyntää dynaamisempiakin tyylejä ja erilaisia sisältörakenteita, kuten pilarisivuja ja web-akatemia -tyyppisen kokonaisuuden luomisen webinaarien ja muiden tallenteiden avulla.

CMS:stä toiseen vaihtaminen ei käynyt nappia painamalla, vaan sivut oli käytävä läpi tekniikan toimesta moduuli kerrallaan ja katsottava, että mikä kovakoodatuista moduuleista toimisi sellaisenaan ja mikä vaatisi muutoksia, jotta se toimii uudessa drag & drop -editorissa. 

“Asteikolla yhdestä viiteen, sanoisin että CMS:n päivityksen tärkeys on seitsemän. Testailin editoria jo ennen julkaisua typerä virne naamallani, ajatellen että tämä on niin hyvä! Kaikki on niin paljon parempaa, virtaviivaisempaa ja helpompaa. Tämä muutos toi todella valtavan hyödyn.”

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella

“Kaiken uudelleen teko oli melkoinen saavutus itsessään. Joustavalla sisällönhallinnalla on helppo hajottaa sivut, joten meidän piti varmistaa, että moduulit pelaavat kiltisti sääntöjen mukaan. Uuden ja vanhan sisällön yhteensovittaminen näin onnistuneesti vaati todellista teknistä kyvykkyyttä.”

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella

Feature

Yhdessä onnistumme

Brellan sivustouudistuksen tavoitteena oli tuoda yhdessä esiin elävänä ja vaikuttavana teknologian ja ihmisten välinen vuorovaikutus. Kun itse projekti toteutetaan samalla tavoin, yhdistämällä sisältö, design ja tekniikka, syntyy vaikuttavaa brändin mukaista viestintää.

“Olette todellisia ammattilaisia. Pääsette nopeasti asian ytimeen, mutta olette samalla avoimia palautteelle ja yhteistyölle. Tuloksia tulee nopeasti ja jälki on aina laadukasta. En voisi olla tyytyväisempi uuteen verkkosivustoon.”

Jonathan Strutt
Content Marketing Strategist, Brella